Tässä teille eräs työ jonka olen tehnyt meidän luokan Nicon kanssa.
Eli siis tässä yksi meidän koulun hallin ovista jonka kyseisen hallin opettaja halusi meidän maalaavan ja tekevän siihen jonkun asennus hommiin liittyvän kuvan. Ensimmäisessä versiossa oli vanhemman näköinen "kaiken kokenut asentaja" mutta se ei kelvannut opettajalle..kuvasta piti tulla nuoremman näköinen.
Silloin päädyimme kyseiseen hahmoon josta teimme kaksi luonnosta..ensimmäisessä kuvassa hahmolla oli kädessään vain jakoavain. Kuva ei kelvannut...siihen piti saada yleismittari ja johdot.
Kun luonnos oli valmis oli aika saada kuva oveen joka oli silloin vielä harmaa(sama väri kuin kuvan listat). Kuva valmistui pikkuhiljaa heijastamalla piirtoheittimen avulla se oveen ja siitä ääriviivoja pitkin piirto oveen. Kun kuva oli piirretty oli teippauksen vuoro. maalaus toteutettiin teippaamalla ja peittelemällä tietyt värit kerrallaan.
Kuvan "Asentajat" tekstin piti alun perin tehdä netistä ladatun fontin mukaan heijastaen se oveen samalla lailla kuin kuva, mutta sopivaa kokoa ei piirtoheittimellä saatu joten tein tekstin vapaalla kädellä ensin piirtämällä ja sitten teippaamalla. Kun teksti oli valmis oli aika maalata tausta punaisella värillä(väri sama kuin viereisen oven aku ankan auto jota ei kuvassa näy). Ovi on toiselta puolelta tumman sininen opettajan pyynnöstä.
Kiitos opettajille jotka auttoivat työn edistymisessä ja Nicolle teippauksissa ja muista viimmeistely töistä.
Ovesta tuli persoonallinen ja tehty ohjeiden mukaisesti-Loistavaa
VastaaPoista